Aloitin tämän blogin alun alkaen siksi, että saisin purkaa muistojani isästä. No, tässä nyt huomasin, että tekstiä on tullut paljon jo aivan muustakin, ilmeisesti kaikki nyt vain sattuu kaatumaan niskaan kerralla. Helpottavaa silti, että voi johonkin purkaa. Masentavaa vain huomata, että mulla ei ilmeisesti ole positiivisia ajatuksia, ainakaan enää.

- - -

Viime ajat on kulunu pääosin työpaikalla. Olen lähes aina töissä, riippumatta siitä, olenko työkuntoinen vai en. Sijaisen saaminen työpaikalle on yhtä helvettiä, varsinkin, kun se täytyy itse järjestää. Stressaavaa, kun ei saa enää omaa rauhaa, sillä jos en ole työpaikalla niin sitten mietin työasioita. Pikku hiljaa on oma terveyski alkanu ilmotteleen vastalauseita, vatsa on ihan järjettömän kipeä (epäilynä vatsahaava/mahakatarri) ja iho on täynnä stressistä aiheutuvaa ihottumaa. Vapaapäivät nukun lähes kokonaan, kun on aina niin väsynyt päättyneen työputken jälkeen.

Tällä viikolla tuli sitten täys stoppi, päätin, ettei asia enää voi jatkua näin. Olen todella huono hakemaan apua kun sitä tarvitsen, mutta nyt nielin ylpeyteni. Varasin ajan arvauskeskukseen ja ilmoitin, että en kerta kaikkiaan jaksa enää, minun on pakko saada levätä. Kerroin kaikesta; univaikeuksista ja stressistä työpaikalla, siitä, kuinka töihin meno tuntuu hitaalta itsemurhalta, kun en koskaan kerkiä lepäämään silloin, kun sitä tarvitsisin. No, turha reissu tietenkin;

''Sinun tilanteesi on kyllä todella, todella vaikea. Sinun on päästävä lepäämään ja hoitamaan itsesi kuntoon, mutta emme me siinä voi sinua auttaa. Tarvisit niin pitkän sairasloman, ettei meidän valtuutemme riitä sellaisia kirjoittamaan. Voin minä sinulle kolmen päivän sairasloman kirjoittaa, mutta se nyt tuskin asiaa auttaa... Onhan tietenkin mahdollista, että tulet aina kolmen päivän välein hakemaan uuden sairaslomatodistuksen, mutta onko sekään nyt vaihtoehto... Ja kuinkas sitten, jos et sitä sijaistakaan saa järjestettyä, voitko sinä nyt oikein sairaslomallekaan jäädä... Todella vaikea tilanne. Suosittelen, että järjestät jostain päivystävät sijaiset työpaikalle tai lopetat työskentelyn, tällä menolla joudut pian hyvin pitkälle sairaslomalle loppuun palamisesta aiheutuvan työkyvyttömyyden vuoksi.''

Mitä tuohon voi enää sanoa? Ajattelin, että nyt saan sitä helpotusta, mitä on pidemmän aikaa tarvinnu, mutta ei. Ja se, että minun pitäis lopettaa työskentely. Sekö on ratkaisu kaikkeen? Silläkö minun stressi katoaa, että jään työttömän tuelle, josta pitäis maksaa kaikki menot? Loppusilauksena kaikelle hoitaja toivotti vielä hyvää työpäivää, kun lähdin sen huoneesta. Piti oikeasti hammasta purra, etten alkanu siinä päivystysaulassa itkemään.

No, onhan tässä ennenkin selvitty, vaikka mistä. Pienenä valona tunnelin päässä syyskuussa tuleva muutto asuntoon, johon olen jo rakastunut. Toivon mukaan saan nyt sen oman turvapaikan, missä rauhottua ja olla - KODIN, missä mulla ei ahdista siellä joskus tapahtuneet asiat. Mukaan otan vain kaikkein välttämättömimmän, loput menee roskiin. Uusi alku vois tehdä hyvää... 



Ruoska - Tuonen viemää