Tietoa kyseisestä kirjoitusharjoituksesta edellisessä blogikirjoituksessa.

- - -

 Ahdistaa. Taas.
 

Olen miettinyt, mitä tekisin seuraavaksi, kun saan koulun käytyä. Haluaisin muuttaa pois, aloittaa alusta. Jättää kaiken tänne, koska tuntuu, ettei mulla ole täällä mitään. Vaikka on mulla, paljonki. Mulla on äiti, muu perhe, ystävät. Ja Mies. Jos on enää kauaa... 

Elämä vain tuntuu niin sisällöttömältä, tyhjältä. Aamulla herään, menen töihin, illalla tulen töistä, pistän nukkumaan. Sama toistuu päivä toisensa jälkeen, ei muuhun jää oikeastaan aikaa. Olisin tänään halunnut tehdä jotain kavereiden kanssa. Tuntuu vain, etten tiedä kenen kanssa tekisin. Kuka minun kanssa olis. Kaikilla tuntuu olevan muuta; omat kaverit, koulu, työ, perhe, seurustelu. Mitä mulla on? Tyhjä, pimeä kämppä, missä mulla ahdistaa. 

Tuntuu, että valitan niin turhasta. Päällisin puolin mulla on kaikki hyvin... Mutta mistä tämä tyhjyyden tunne ja ahdistus sitten tulee? Ehkä kaipaan vain jotain uutta, haastavaa ja erilaista. Ehkä kaipaan Miestä takaisin minun tykö. Ehkä kaipaan vapautta; sitä, ettei minun tarvitse huolehtia mistään. En ole koskaan kokenut sellaista, en edes lapsena. En ole koskaan saanut olla vapaa, vastuuton, huoleton. Olla lapsi, niin kuin muut. En kuitenkaan ole siitä katkera, mutta haluaisin vain tietää, miltä se tuntuu. Edes yhden päivän elämässäni. Välillä haluaisin vain olla se, joka itkee muiden olkapäätä vasten, se, joka saa lohdutusta ja ymmärrystä. En ole tuntenut sitä pitkään aikaan, toisaalta se on ihan minun oma vika, koska en osaa kertoa mikä minua vaivaa.

Kukaan ei tiedä, mitä minun mielessä pyörii. En osaa kertoa. En halua. En halua. En halua.

Ihmiset sanovat, että he tuntevat minut. He ovat väärässä. He vain luulevat tuntevansa minut. Mies ei enää tunne minua, mutta onko tuokaan ihme, eihän me olla oltu yhdessä kunnolla kuukausiin. Parhaista kavereista olen vieraantunut, en tunne enää sitä luottamusta, mitä ennen. Heillä on oma elämänsä, mulla oma.

Mulla on ikävä äitiä, haluan sen luo. Haluaisin istua sen kanssa, ihan hiljaa vain, ihan niinku ennen. En kuitenkaan tee sitä, pelkään, että äiti huomaa jonkun olevan vialla ja huolestuu. Äiti on kestänyt ihan liikaa minun temppuiluja, masennusta, kapinointia. Mie olen aikunen nyt, huolehdin itse itsestäni. Ei se ole enää äitin tehtävä.

Väsyttää. Pelottaa. Ahdistaa.
 

Väsyttää. Pelottaa. Ahdistaa.

Väsyttää. Pelottaa. Ahdistaa.

Väsyttää. Pelottaa. Ahdistaa.

Minun on pakko jaksaa. Pakko olla vahva. Pakko mennä töihin. Pakko kantaa vastuu. Pakko maksaa laskut. Pakko hoitaa koulu. Pakko hoitaa Miehen Kela-asiat. Pakko ymmärtää. Pakko lohduttaa. Pakko kuunnella. Pakko. Pakko, pakko, pakko. Ei mulla ole vaihtoehtoja, minun on pakko hyväksyä se. Pakko. Mikä hirveä sana... Mitä enemmän tuota sanaa ajattelen, sen varmempi olen siitä, että se on omaa mielikuvitustani. Ettei tuommoista sanaa ole olemassa, kuvittelen vain. Kuvittelen vain, että on pakko.

 

 

Ozzy Osbourne - I Just Want You