Päätin siis aloittaa blogin kirjoittamisen... En koskaan kuvitellut, että tähänkin hommaan ryhtyisin, mutta kokeillaan.

Elämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon mullistavia asioita, jotka ovat herättäneet menneisyyden muistot taas henkiin. Osat muistoista ovat kipeitä, enkä usko koskaan käsitelleni niitä kunnolla loppuun asti. Ajattelin, että kirjoittaminen voisi helpottaa asioiden etenemistä ja menneisyyden taakse jättämistä, toisaalta saan varmaan myös erilaista näkökulmaa asioihin. Juuri blogin (ennemmin, kuin päiväkirjan) kirjoittamisen valitsin siksi, että uskon paneutuvani asiaan paremmin. Onhan tässä monia päiväkirjojakin alettu kirjoittamaan, mutta jostain syystä ne aina unohtuvat laatikon pohjalle.


- - -
Minä

Olen 21-vuotias nuori nainen. Olen syntyjäni Ruotsista, Tukholmasta. Suomeen muutin yhdessä äitini kanssa ollessani 13-vuotias. Kotoa lähdin vuonna 2008 ja tällä hetkellä asustelen pienessä kaksiossa yhdessä kissojeni sekä avomieheni kanssa.

 Ihmisenä koen olevani vielä keskeneräinen, paljon on näkemättä ja kokematta, mutta eiköhän elämä hoida loput. Huolehdin paljon läheisistäni, ehkä liiaksikin. Pyrin pitämään jalat tiukasti maanpinnalla ja olemaan kunnollinen, välillä hyvällä ja toisinaan hieman huonommalla menestyksellä. Arkeni kuluu opiskellessa sekä työskennellessä. 


Äiti

Äitini on yksi hienoimpia ihmisiä, ketä tunnen. Hän on kaikkea sitä, jota toivoisin joskus itsekin olevani. Toivon, että olen perinyt edes osan hänen selviytymisvaistostaan ja vahvuudestaan. Välit äitiini ovat läheiset, mutta sananharkkaa on tämän tästä ja välillä otamme yhteen rajustikin. Olen ikuisesti kiitollinen äidilleni siitä, että hän on pitänyt minusta niin hyvää huolta ja luonut minulle niin turvallisen lapsuuden, kuin se vain on ollut mahdollista. Äiti on minulle kaikki kaikessa.


Avomies

 Aloimme seurustelemaan vuonna 2007, yhteen muutimme 2008. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että olisi ehkä ollut hyvä odottaa vielä vuosi taikka pari... Olemme hyvin läheisiä, tunnemme toisemme ja pyrimme pitämään suhteestamme huolta. Meidän välillä kitkaa aiheuttaa hyvin erilaiset persoonallisuudet ja eriävät harrastuksemme, mutta yhdessä kuitenkin vielä ollaan. Aina ei ole ollut helppoa, ei ole vieläkään, mutta halu jatkaa on molemmilla ja toivotaan, että se riittää.  Tällä hetkellä avomieheni on töiden perässä toisella paikkakunnalla ja näkemisten välillä saattaa kulua useampi viikko...


Isä

Äiti ja isä erosivat minun ollessani 2-vuotias. Isäni aloitti huumeiden käytön hyvin nuorena, noin 13-vuotiaana. Pääasiassa hän on käyttänyt amfetamiinia, mutta viinakin on maistunut. Isä on istunut vankilassa vähän väliä, ensimmäisen kerran hän joutui kiven sisään noin 17-18-vuotiaana. Isä on ajoittain ollut kuivilla (muun muassa silloin, kun he äitini kanssa tapasivat) ja on nyt omien sanojensa mukaan lopettanut väärinkäytön kokonaan muutama vuosi sitten. Isäni tahtoisi kovasti olla kanssani tekemisissä, mutta itse en koe olevani valmis siihen. Olen pyytänyt häntä antamaan minulle aikaa ja sanonut, että otan itse yhteyttä, kun minusta siltä tuntuu. Isä on ehkä se asia, jota maailmassa eniten pelkään.



- - -


Aloitan uuden blogikirjoituksen sillä vuosiluvulla, jolloin asia on tapahtunut. Kirjoitusten lopussa saatan myös mainita jonkin tietyn biisin, joka on sinä vuonna ollut ahkerassa kuuntelussa tai josta tuo kyseinen vuosi tulee mieleen.